Kun burleski tanssi tietoisuuteeni kymmenisen vuotta sitten, mieleen tuli ensimmäiseksi vanhojen länkkärileffojen siveästi pikkutuhmat saluunaneitoset. Piipahdin nettiin selaamaan viktoriaanisia korsetteja ja naishahmoja. Löysin, L&B:n trion primadonnia, paperinukkeaskarteluun painetun kiltsikka-arkin, jossa oli ihania naisten torsoja, jalkoja, käsiä ja päitä.
Nyt maistuu ja tuoksuu kaali! Sydäntalvella kokataan kaalia raasteeseen, käärylöihin, soppaan ja pataan. Jo toistamiseen, tässä tammikuussa, teki sitä mieli. Pitkään maltilla hauduteltua kaalipataa voisi onnellisena maiskutellen syödä yhdellä istumalla varmaan ainakin kolme kukkuralautasellista.
Ihan pakko keksiä jotain puikoille. Telkkarin katselu ilman neuletta on turhauttavaa. Neuloessa taas voi häpeilemättä antaa tulla vaan, ruudun täydeltä, semmoistakin moskaa, mitä kukaan ei kehtaa tunnustaa ikinä katsovansa. Kas, neuloessahan ei oikeastaan katso, vaan neuloo.
Sesari? Se oli se kasaria edeltävä vuosikymmen. Silloin kaavoja ei juuri kaivattu. Mittanauhalla vähän leikkuulinjaa kankaalle ja sitten vaan ompelemaan muutama helppo pala pukineeksi. Valmista tuli rennosti, sen kummemmin muotoilematta. Hulvattoman helppoa.
Loppiaisena sanotaan Joululle näkemiin. Istutaan ison pöydän ääreen, syödään joulujäämät, juodaan glögit ja popsitaan pois piparitalo. Ja lauletaan joululaulut naftaliiniin.
Sitten rapsitaan steariinit pöydiltä ja kyntteliköistä, riisutaan joulu kodista ja pakataan se hyvään talteen. Kun kaikki joulukoreus on poissa, koti näyttää haikealta ja pöly pukkaa näkyviin. Laskiaiseen mennessä pitänee siivoilla, että pääsee paastoamaan puhtaalla pöydällä.
