Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistoja. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. helmikuuta 2017

Bulletiini 170211




Taas bulletiini sälälastissa. Nyt aiheina eilinen S-siivouspäivä, eikäkun XS-siivouspäivä, Mrs Murphyn pesula ja kuvamuistelona riemukas sessio yhdestä meidän lastenkamarista.

lauantai 4. helmikuuta 2017

Kertymää astiakaapeissa


Heittäköön ensimmäisen lautasen (OPA!) se, joka vilpittömästi väittää, ettei astiakertymiä hänen kyökissään ole. Parittomat mukit on helppo konmarittaa, mutta sitten on näitä, vaivihkaa karttuvia kertymiä. Tavaroille vaan kertyy saman sortin kollegoja, jotka auliisti ottavat osan hommista hoitaakseen.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Aallon mööpelit ajan aalloilla

Lapsuudenkotini keittiössä

Siellä arkiruokailtiin, seurusteltiin, askarreltiin ja luettiin Aallon pyöreän pöydän ääressä, Aallon tuoleilla istuen. Mööpelit olivat kauttaaltaan lakattua luonnonväristä koivua. Niitä ajattomia käyttökalusteita, joita Aalto 1935 teki Viipurin kirjastoon.

Pöydällä oli aina pöytäliina, jonka päälle pyyhittäväksi pinnaksi isäni oli teettänyt 4-millisen lasilevyn. Jos ryömi pöydän alle, näki, että olin joskus aika pienenä tyttönä ollut pöydän alla leikkimässä kynän kanssa.


161005 käväisin pöydän alla paikalliseen taiteeseen tutustumassa. Tallella ovat, edelleen, lyijykynäilyni n. 65 vuoden takaa.