lauantai 8. huhtikuuta 2017

Odotettavissa pääsiäistä



Ensin vietetään Palmusunnuntai virpoen ja sitten aloitetaan pääsiäisvalmistelut kyökin puolella ja kotia koristellen. Meillä pääsiäistä vietetään perittyyn malliin, mutta sen vanhan lisäksi jotain uutta ja keltaista pitää myös olla.


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Meidän pääsiäis-Tipu on nyt 2-vuotias


Undulaatit ovat aina laulelleet meillä kotona. Nykyisin visertävät iloisesti Adalmina & Alfred Tipu-lapsensa kanssa. Pari vuotta sitten pesälaatikossa hautui Tipu, joka uskaltautui ensimmäisen kerran pesän ulkopuolelle juuri kun perhepupuiltiin pääsiäistä.



tiistai 14. maaliskuuta 2017

Muista olla kiltti


Kerran lapsena sain isältäni muistukkeeksi sen parhaan kotoa saamani elämänohjeen: Muista olla kiltti! Se on niin tärkeä juttu, että olen sen scannannut säilyneeltä kortilta ja siirtänyt edelleen sellaisenaan, isäni käsialalla, moneen käyttöön. Tässä ohje tyynyliinassa ja paperisessa DIY-reissuraamissa.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Bulletiini 170310

Nyt on se aika vuodesta, kun aurinkoa odotellessa pitää syödä paljon auringonvärisiä antimia, sanoi äitini. Talven taituttua tarvitaan ainakin appelsiinia aamunavukseksi ja porkkanaa poskeen päivemmällä. Kesän kukkeutta odotellessa voi virkistää kevättä helein tupsukukin. Pääsiäiseen on vielä aikaa, mutta pupustelu on jo touhuisaa. Jos pupukannan kasvatus ei kiinnosta, voi multitekniikoin craftailla jotain ihan muutakin. Tai nopsasti neuloa yli-ison neulepaidan.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Tuhtia talvipastaa painonvahdinnan pikkutuhmille

Pitäisi ehkä teeskennellä syömäsiveää ja vetää verho kyökin ikkunaan. Mutta tunnustan olevani muonamoraaliton ja unohdan verhon edes rakoselleen. Nyt rasvaraittiit, hiilarinhätistäjät ja kolesterolinkepittäjät, olkaa hyvät ja siirtykää heti muualle lukemaan jotain salaattireseptiä. Tässä tulee pannuntäysi tuhtia ja hekumallisen hyvää talvipastaa meille painonvahdinnan pikkutuhmille. Lupaamme kyllä palata kaidalle polulle heti kun pannun pohja paistaa tyhjää.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Levitteitä ja lisukkeita kyökin puolelta


Ihan tavalliset levitteet, tahnat ja lisät ovat kestoherkkuja leivällä ja aterialla. Mössöiksi niistä useimpia meillä ystävyydellä ja kotoisasti puhutellaan. Mössöt ovat makuisa vaihtoehto leikkeleille ja juustolle leivänpäällisinä. Ja isoäidin opein niitä on helppo tehdä. Aina jotain mössöä pitäisi jääkaapista löytyä.


perjantai 24. helmikuuta 2017

Bulletiini 170224


Oi, olisipa jokanaisella kotiverstaalla mies, joka olisi varustettu mm. näiden hurmaavien ja lahjakkaiden herrojen, Eddin ja Steven tietotaidoin. Eikä haittaa vaikka siistimmissä sisätiloissa eskorteeraajana olisi joku hurmaava Daniele, suurpiirteinen maailmanmies.


maanantai 20. helmikuuta 2017

Bulletiini 170220




Puikot esiin! Nyt tehdään tunikamekko ja Juhannusilta-neule. Ihan omaksi iloksi ruvetaan salaystäväksi ja tarvittaessa hammaskeijuillaan. Ja muutenvaan muistetaan olla kilttejä.


lauantai 18. helmikuuta 2017

Yhdenkoon helppoakin helpompi omaskappel



I have a dream! / Minulla on haave! Se on helpoista helpoin neulepaita. Normiskappeliakin helpompi. Yhdessä koossa kaikille. Muunneltavissa eripaksuisille langoille ja puikoille. Proton näen silmissäni ja sille on jo nimikin. Suunnitelmakin on.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Nimikoin kädentyöt ikiomiksi


Vaikka kädentyöt ovat sellaisenaankin uniikkia tavaraa, niiden nimikointi tai kuvalaputus customoi ne vielä vähän viehkommaksi tai ihan ikiomaksi. Monella käsityöharrastajallakin on oma valmistajanlappunsa. Olen minäkin tehnyt sellaisen, tämän viereisen. Mieluiten kuitenkin jollain keinoin ikiomistan työni sen käyttäjälle.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Skappelneuleen ohje tyttärelle kannustimeksi


Skappelneule on pyrkinyt puikoille täällä pitkään. Jälkijunassa ollaan, muut ovat aikoja sitten jo ainakin ekan skappelinsa neuloneet. Kun vieläkään en itse ole alkuun päässyt, ajattelin hehkuttaa tyttären testaamaan skappelia sillävälin, kun pohdin mistä langoista ja kangassuikaleista oman proton skappelia neuloisin.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Valentinea ystäville!






Valentinea! Vielä ehtii, vaikka illan hämärtyessä, tehdä huomiseksi ystävälle jotain pientä iloa. Tervehdyksen viestiin tai vaikka sydämellisen kirjanmerkin.