lauantai 4. helmikuuta 2017

Kertymää astiakaapeissa


Heittäköön ensimmäisen lautasen (OPA!) se, joka vilpittömästi väittää, ettei astiakertymiä hänen kyökissään ole. Parittomat mukit on helppo konmarittaa, mutta sitten on näitä, vaivihkaa karttuvia kertymiä. Tavaroille vaan kertyy saman sortin kollegoja, jotka auliisti ottavat osan hommista hoitaakseen.





Maistuisko kuppi kahvia?


Tähän kertymäsarjaan ei lasketa maidonvaahdottimella varusteltua espressokeitintä, joka vie liikaa tilaa työtasolla ja enimmäkseen lomailee ylimmällä hyllyllä. Eikä kategoriaan kuulu suodatinpussilla kahvitettava jokapäivän keitin, joka korahdellen kertoo kahvin juurikohta olevan valmista.

Kertymäkavalkadiin kyökkikaapistani pääsee kuitenkin kahvipannu kavereineen:
Kahvipannuja
































1   Pulputinkeitin, jonka sisällä seisoo putken latvassa reiällinen säiliö, johon mitataan kahvi. Hellalla vesi alkaa kiehua ja pulputtaa, kipuaa ylös, läpsähtelee kannen lasinuppiin ja valuessaan säiliön läpi takaisin alas, kaappaa kahvista maun ja aromin kyytiinsä.

2   Pienempi pressopannu on uudempaa tuotantoa, mutta mittava pressotin, lienee 50-luvulta. Siinä on hienot härvelit puristinlaikassa ja kyljessä lukee valkoisella tyylikkäästi Paulig.

3   Pari mutteripannua, joista pienempi tarjoilee yhdelle ja isompi kaverille kanssa. Mutteripannut vaan ovat kai aika energiahomssuja, kun niiden pohja on niin paljon hellan keittolevyä pienempi.

4   Retkipannu, jossa keitetään sitä kaikkein perinteisintä porokahvia. Kiehautetaan kolmesti ja sitten odotetaan porojen laskeutumista pannun pohjalle. Malttamattomat vauhdittivat aikanaan prosessia kahvinselvikkeellä, lahnansuomuilla tai sekatavarakaupasta ostetulla valmistuotteella.


Kello viiden tee






Toki meillä teetäkin on tarjolla. Useimmiten käytetään, äkkiävaan, vedenkeitintä + teepussia. Rauhallinen iltatee kumminkin haudutellaan irtoteestä kannussa:
Teekannuja























Venäläisessä vihreä- ja kultakuvioisessa teekannussa hauduteltiin väkevä tee. Kannu istui samovarin huipulla, kannen kupissa, jossa se pysyi lämpimänä. Siitä kaadettiin ensin kuppiin väkevää teetä ja sen päälle lorotettiin lisäksi samovaarin hanasta kuumaa vettä. Tämän teekannun nupissa on alunpitäenkin reikä. Virkattu nyöri on kiinni kannun hantaakissa ja matkaa nupin reiästä solmuksi kannen sisäpuolelle. Kansi ei pyöri pitkälle kadoksiin, eikä kilahtele kannun suulla, kun sen reunalle on virkattu samasta pumpulilangasta pehmite.

Sinisessä kiinankannussa on sisällä veteen uppoava, porsliininen teesihti, joten erillistä teesiivilää ei kaataessa kaipaa.

Lasinen hauduttelukannu on uusin tulokas ja eniten käytössä. Siinä hautuu sievästi kaksi mukillista iltateetä.


Mieluumin karahvista, kiitos


Sisätiloissa en oikein halua lirutella pöydässä pahvilaatikosta viiniä. Pullo kyllä kelpaa pöytään. Siistillä tuulella pullolle voi sujauttaa kaulurin tai ruokalaputtaa sen servetillä. Punkku dekantoituu karahvissa ja halpispunkku vielä paranee, kun karahvin pohjalle tiputtaa sokeripalan.

Oikein mielellään karahvista, kiitos:
Karahveja






















Vasemmalla
Sininen, hiontakoristeinen karahvi, josta etenkin äitini "TurhaTikki"-ompeluseuran rouvat kahvitellessa annostelivat likööriä. Sen vierellä pari kristallikarahvia. Edessä malli "Tytöt, hei, nyt on sherryn aika!" ja takakarahvissa punkkutilkka odottaa kutsua kastikkeeseen.

Oikealla
Puristelasikarahveja. Takana lättänä krumeluurinen ja sen vierellä suosikkini, nuo ihanat ranskalaiset. Kaksi samanlaista, joista toisessa pannaan pöytään palan painiketta aikuisille ja toisessa lapsille - kyllä, kyllä, varmasti eriväristä kuin aikuisten, se lapsille skoolailtavaksi katettu.


Arkisia kahveleita ja veitsiä


Tämä on vähän nyyhky paikka, kun näitä kahveleita ja veitsiä on jäljellä vain muutamia - ei niitä usean lautasen vierelle riitä. Mutta en voi häätää näitä, kun lapsuuden kotini ruoka-aikoina juuri näitä atrimia ahkerasti käsitellen pikkukätöseni kasvoivat sopiviksi 7-kokoiseen hansikkaaseen.
Vintageatrimia





























Ylävasemmalla hoikat haarukat, ruostumatonta terästä (40-luvulta luulen). Musta puuvarsi on niitattu kahtena kappaleena väliteräksen kummallekin puolen. Veitsikumppanit ovat muuttaneet autuaammille leikkelymaille.

"Norsunluuvartiset" (bakeliittia?, 50-luvulta arvelen) atrimet ovat kunnon kokoiset ja mukavan siloisat käteen.

Lautasliinan päällä retkiatrimet, huolettomat viruttaa rantavedessä puhtaiksi.

Alimpana puuvartinen (taitaa olla teakia) ruokapöydän aseistus 60-luvulta. Särmikkäät varret eivät ole erityisen käsiystävälliset. Lihakauppiaat alkoivat tuolloin varmaan myydä sitkeää lihaa, joten veitsiin piti designata leikkaava sahalaita.


Tunnustan, että astiakaapeissani on kertymittäin myös
parittomia mukeja, kahvikuppeja, asetteja, vateja, kippoja, kulhoja, sunmuita, 
 joita en henno edes kirppikselle kiikuttaa, 

kun välillämme on niin vahva tunneside.

2 kommenttia: