lauantai 11. helmikuuta 2017

Bulletiini 170211




Taas bulletiini sälälastissa. Nyt aiheina eilinen S-siivouspäivä, eikäkun XS-siivouspäivä, Mrs Murphyn pesula ja kuvamuistelona riemukas sessio yhdestä meidän lastenkamarista.





EILEN OLI S-SIIVOUSPÄIVÄ


Ei siis mikään M- tai L-siivouspäivä. M-siivousta tehdään täällä harvakseltaan ja L-siivousta tosi harvoin, jouluksi ja pääsiäiseksi vaan.

Siivousfilosofiani on: malttia, malttia! Kannattaa ihan rauhassa malttaa odotella, että kertyy oikein kunnolla aihetta (tiskiä, pyykkiä, villakoiria sunmuuta pienroskaa matoilla ja nurkissa, pysäköintirajoitetuille paikoille parkkeerannutta irtotavaraa, yms.). Vasta sitten on aika kääriä hihat ja ryhtyä toimeen. Siivoilu on silloin todella palkitsevaa, kun työn jälki suorastaan säkenöi näkyviin. Kun siivoilusessio on päättynyt, saa palkinnoksi craftailla tai neuloa sydämensä kyllyydestä, tai vaikka tavata itsensä päiväkahvien merkeissä.

Otsikossa vähän narrasin, eilen oli vain XS-siivouspäivä. Koska oikeastaan olisi pitänyt näyttää sitä sateenkaarihuiskiloa tai mikroliinaa ainakin näkyville tasoille.

Nätti punainen pölkkärini oli pitkään ollut ihan yksikseen siivouskomerossa. Se on kiltti pöläri, ei se marise kiukutellen, että "miks kaikki muut pölärit aina pääsee ajelemaan ja mä vaan joskus, jos silloinkaan". No nyt mamma otti sen baanalle ja meillä oli oikein mukavaa. Paitsi sen ajelun jälkeen. Oli taas aika ottaa esiin ne pölärin lisävarusteet, jotka eivät tule pölkkärin myyntipakkauksessa, vaan ne on hankittava erikseen.


Pölkkärin erikseen hankittavat lisävarusteet ja niillä suuttimen pyörien akselistosta irtirevitty, muutaman ajelukerran kierrekertymä
























Eikö kukaan muu tuskaile, kun osa pölysäiliöön kuuluvasta aineksesta keräytyykin pölärin suuttimen pyöriin ja jumiuttaa ne jalaksiksi? Pölärisuuttimeni oli eilen, muutaman roudailumme jäljiltä, taas sitä jalaksilla kulkevaa mallia. Piti ottaa lisävarustearsenaali esiin ja irroitella pyörien akselilta kiertymäkertymää, ks. kuva yllä. Irroittelussa vierähtikin aikaa tuplasti niin kauan, kuin sitä menee hela huushollin imurointiin. 


RVA MURPHYN PESULA


Meillä pyykki menee joskus Mrs Murphyn pesulaan. Rouva harrastanee tekstiilien tuunailua, ainakin palautuvasta pyykistä voisi niin päätellä. Pesula toimittaa nimittäin esim. ent. valkoisia vaatteita satunnaisesti suloisen vaaleanpunaiseksi tai -siniseksi värjättynä. Tummat vaatteet toimitetaan usein raikkaasti valkoisella paperinenäliinanöyhyllä bukleepinnoitettuina. Ei kauheasti voi valittaa, kun ihan moitteettoman puhdasta kaikki rouvan pesulasta palaava pyykki kyllä on.


































Toisin oli aiemmin, kun äiti otti lukua lastatessaan likapyykkiä pesulasäkkiin ja minä, joka osasin jo kirjoittaa numeroita, sain toimia kirjurina. Pesulasta sai lomakkeen, jossa oli valmiina kaikki tavalliset nimikkeet, esim. tyynyliinat, lakanat, pöytäliinat, nenäliinat, miesten paidat, ja monta muuta. Pussiin lastatut pyykit laskettiin lajeittain ja merkittiin pesulalle tiedoksi kappalemäärät nimikkeen kohdalle. Siitä pesulasta pyykki saatiin takaisin aina putipuhtaana, mankleerattuna, silitettynä ja viikattuna.

Kun pyykistä puhutaan, ei sovi unohtaa taidoistaan maailmankuuluja kiinalaisia pesuloita. Niistä tarinoi vähän enemmän sivu chineselaundry.wordpress (KLIK).


Pesulatyöntekijä hra Lee Ling työnsä ääressä, printtaa, leikkaa, kokoa 

Sillä sivulla on tämäkin, vuonna 1922 Los Angeles Timesissa lapsosille askarreltavaksi julkaistu kuva hra Lee Lingistä, kiinalaisesta pesulatyöntekijästä. Kun kuvan palaset leikkaa ja saranoi ohjeen mukaan paikoilleen, alkaa herra Lee Ling tekemään puhdasta jälkeä pyykkilaudalla. Tämänhän voisi tästä askarrella vaikka sillä aikaa kun pyykkikone pyörii.


MEIDÄN LASTENKAMAREISTA



Tapahtui niin, että poikani piipahti oman poikansa kanssa tyttäreni luo kahvittelemaan. Molempien esikoispojat, kumpikin, olivat tuolloin n. 2-vuotiaita. Sisarukset viihtyivät alakerrassa ja serkukset leikkivät yläkerrassa, tyttären pojan huoneessa, jossa oli korkea avohyllykkö ja sen ylimmillä hyllyillä tallessa vähän isompien juttuja, mm. palapelejä. Tyttären poika ei huoneessaan ylähyllyille ikinä edes yrittänyt hamuilla, mutta joukolla keinot keksittiin (siis niin nokkelia nuo lastenlapseni!). Touhu oli varmaan riemukasta. Kumpikaan vanhemmista ei tullut käväisseeksi ylempänä. Tytär kipusi sinne vasta kun poikani oli jo omansa huhunnut mukaan ja kaasuttanut matkoihinsa.

Siitäpä seurasi sitten mailitse tämä kuvallinen jälkireklamaatio tyttäreltä isoveikalle: 


Lähettäjä: Pikkusisko
Vastaanottaja: Isoveikka
Kopio: kantelucopy äidille
Aihe: Poikasi kädenjälkiä :)

Tältä meillä näytti sitten poikasi vierailun jälkeen.
Pienet palaset koostuvat yhdestä 1000 -palaisesta ja kahdesta 500 -palaisesta palapelistä. Kaikki maisemakuvia, joten miettiminen, mihin kuvaan tietty taivaspala kuuluu, on hieman haasteellista.

Heti kun tuntuu siltä että haluatte tällaista haasteellista tekemistä tyyliin "Miten saan kolme erilaista kuvaa 2000 palapelinpalasta", tervetuloa kylään!

Palapeliä lastenkamarissa




























Kuvassa yllä, yläreunassa, jokseenkin keskellä, näkyy sitä ihanaa muumitaloakin, jonka tyttäreni rakensi suuresta pahvilaatikosta. Leikaten, teipaten ja maalaten. Valitettavasti se ei kuvassa näy kokonaan, mutta talon sisävalo näyttää olevan päällä. Talo oli niin tilava, että justiinsa mahduin minäkin lapsenlapseni kanssa sinne yhdessä välipalailemaan pikkuleipiä ja mehua. Luttuun meni sekin sitten myöhemmin. Ja ihan saman serkusduon toimesta.




7 kommenttia:

  1. 😂. Ja hyvää ystävänpäivää sinullekin Ullikselta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Ullis! Kanssasi naurattaa tavatessa niin, että ihan napaa väsyttää vielä seuraavanakin päivänä. :)

      Poista
  2. Hauskaa ystävänpäivää rakas Maija! T: Marjo ;D

    VastaaPoista
  3. Onneksi on mummot auttamassa siivouksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuipa juuri tuolloin siivoiluaikaan niin, että kaikki isoäidit olivat kovasti varattuja ihan toisaalla. :)

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista