tiistai 18. lokakuuta 2016

Nunnunalle

PIeni nunnunalle on kankainen pehmolelu ja tosi kiltti reissukaveri. Se mahtuu vaikka taskuun. Piirsin mieleiseni nallen, tein siitä kaavan ja kuvitin kaavaan 4 versiota.
Tulostettavat kuvansiirtoarkit ovat A4-kokoa ja pyrin aina printtaamaan täyden arkin. Niinpä tein nunnunallen sen kokoiseksi, että niitä voi tulostaa 4 yhdelle arkille. Yllä kuva kuvansiirtoarkista, jossa on silityskuvat 4 erilaiseen, noin 12 cm pituiseen nunnunalleen. Kuvituskuvan tein vaan vatsapuollille ja muutoin ihan paljaita selkäpuolia varten on arkilla sydänjutut.
Ompelen tämmöiset pehmolelut mieluiten lakana- tai untuvakankaasta. Täytteenä käytän puhdasta villaa, jota on mielestäni helpompi syöttää sisuksiin kuin dacronvanua. Jädetikku tai esim. paksun virkkuukoukun tylsä pää on hyvä apuväline täytteen ymppäämiseen.

Jos haluat ihan custom-made-nunnunallen, printtaa DIY tutoriaalista blanco vain leikkuukaavaksi ja kuvita tai väritä nallennahat ennen ompelua, ihan niinkuin tykkäät, kangastusseilla tai -väreillä. Tai voit koristaa nallennahat koruompelein, pikkuhelmin ja paljetein. Muista kuitenkin, ettei pienelle lapselle pidä antaa lelua, josta voi syödä jotain semmoista mikä ei kompostoidu!

siellä on sinulle printattava blanco-kaava ja kuvitetut kaavat sekä yksittäin että yhdellä arkilla. Eikä haittaa, jos ompelukoneesi on laukussaan jossain komeron uumenissa. Anna olla. Tämä on niin pieni ompeluprojekti, että voit samantien ommella saumat käsin. Täytteeksi riittää kourallinen villaa tai vanua.

Nämä nunnunallet saivat nahkansa DIY tutoriaalini kuvansiirtoarkilta. Tässä nalleilla on kaulassa turhakerusetti, jolla kiinnitin selkäpuolelle nallensaajan nimilapun. Rusetti kuuluu riisua roskikseen, kun nunnunalle on päässyt kotinsa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti