Avainperä kodin avaimelle

Hyvä avainperä on kevyt, kiva käteen, löytyy vaivatta käsilaukusta ja hätäjarruttaa katukaivon ritilällä, jos avain on aikeissa sukeltaa sadevesiviemäriin. Aikamoisia vaateita niin pienelle esineelle kuin avainperä.





Maailmassa avainperiä on varmasti joka avaimelle omansa, ehkä kaksikin. Minun avaimeni ovat seurustelleet vakavasti mm. näiden kanssa:

Jotkut ovat ihan liian painavia. Jotkut solahtavat samatien käsilaukun pohjalle niin, että ovella niitä ei sitten näy eikä löydy, jollei tyhjennä käsilaukkua kynnysmatolle. Jotkut ovat ikävästi teräviä. Jotkut eivät haise hyvälle. Ja useimmat ovat valmiita koska vaan sukeltamaan avainkaverinsa kanssa sadevesiviemäriin.

Joka kodissa varmaan lapset tekevät lahjaksi avainperiä. Minun lapsuudessani lajin tredi oli työmailta kerätyt värikkäät paukkulangan pätkät, joista punoimme periksi pieniä patukoita. 

Vähän isompanakin innostuin asiaan. Avainperä kimmahti "pakko tehdä" -osastolle, kun herttaisille kuvakoosteilleni piti keksiä jotain käyttöä. Herttaisuuden ohella tulos vastaa aika hyvin noihin alussa esittämiini haasteisiin.

Nämä kuvakoosteeni halusivat ulos printteristä:

Käytin printin siirrossa lakanalle liuotintekniikkaa. Kieputin muutaman kalalankapätkän yhteen nyöriksi ja hännänhuipuksi vyyhditin tasselin. Tikkasin pussiksi, sulloin villaa sisään ja suljin pussin suun. Pussityynyn koko on n. 10 x 4,5 cm.

Kuvansiirtoarkilla silitetty kuva on terävämpi ja hylkii likaa paremmin.

Tietenkin tein useamman, kun kerran alkuun pääsin. Annoin niitä suolana&leipänä uuteen kotiin ja pikkulahjoina. (Tietenkin vain semmoisille, jotka ovat sen verran hurskaita, etteivät siunailutekstistä häkelly.)

Pakkaukseksi avainperälle printtasin keskelle A4sta, puolelle ja toiselle, kuvan kummallekin

Kun paperin sitten taitteli, niinkuin Hota-pulveriannokset apteekissa ennen pakattiin, mahtui avainperä nätisti pulveritilaan, ja valmis paketti oli tämmöinen: